TIETOA MEISTÄ
Vahvaa metalliosaamista Etelä-Savossa 35v kokemuksella
Kaikki alkoi 35 vuotta sitten ammattikoulun Levyseppä hitsaajan linjan käyneenä perustin ystäväni kanssa Sulkavan Terästyön. Alkuvuosina teimme alihankintaa Kovil Oy:lle, joka valmistaa henkilöautojen vetokoukkuja. Parhaimmillaan valmistimme jopa 800 koukkua viikossa. Koukkovalmistus robotisoitui ja osaamisemme siirtyi erilaisille alihankinnoille, tilaus- ja konepajatuotteisiin.
Tänä päivänä Sulkavan Terästyön toiminta koostuu laajasti erilaisista tuotteista ja palveluista kuten teräsrakenteiden ja metallituotteiden valmistuksesta, hitsaus-,
kunnossapito- ja levytyöistä sekä pintakäsittelystä. Yrityksen
merkittävin asiakasryhmä muodostuu Etelä-Savon teollisuudesta ja kunnan yksiköistä. Asiakastyytyväisyys ja 100% toimitusvarmuus on
toimintamme perusta.
Oli tarpeenne pieni tai suuri me palvelemme !
Arto Sallinen
Tielaitoksen uuden hallin luovutus vuonna 1987